16.11.2017

Puutoimiala kasvuun -seminaarissa käsiteltiin monipuolisesti toimialan kehitysnäkymiä

Rokualla järjestettiin maanantaina 13.11. Puutoimiala kasvuun -seminaari, jossa käytiin läpi puutoimialan tulevaisuuden näkymiä sekä kasvutavoitteita ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tilaisuudessa mietittiin puutoimialan kehitystä ja mahdollisuuksia paitsi yrittäjien, myös yhdistysten sekä koulutus- ja tutkimuslaitosten näkökulmasta. Lisäksi toimialaa tarkasteltiin niin paikalliselta, kansalliselta kuin kansainväliseltäkin tasolta käsin. Seminaarin pääpuhuja oli maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Jari Leppä totesi yksiselitteisesti, että puu- ja metsäala ovat nousussa. Puulle on sekä kysyntää että tarjontaa, minkä seurauksena puu liikkuu. Toimialan investoinnit ovat luoneet pohjaa ja rohkeutta koko suomalaisen talouden kasvulle. Suomen hakkuutavoitetta on nostettu, mikä mahdollistaa uusien puun lisäarvotuotteiden jalostamisen. Lisäksi puurakentamiseen voidaan satsata aiempaa enemmän mm. julkisissa hankkeissa.

Biotalous onkin yksi Suomen kärkihanke. Suomen suurin yksittäinen biotalousalan hanke on Äänekosken uusi biotuotetehdas. Vaikka sen ytimenä on entinen sellutehdas, tehtaassa on paljon muutakin. Biotuotetehtaassa raaka-aineet ja sivuvirrat hyödynnetään biotuotteina ja bioenergiana. Lisäksi biotuotetehdas ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita, vaan kaikki tehtaan tarvitsema energia tuotetaan puusta.

Leppä muistutti, että biotalouteen liittyy kaksi sanaa: bio ja talous. Ympäristö- ja ilmastoasiat ovat vahvasti mukana biotaloudessa, sillä metsät sitovat kasvihuonekaasuja. Suomi näyttääkin suuntaa muulle Euroopalle etenkin siinä, millä tavalla metsien monimuotoisuutta ja ilmastotavoitteiden toteutumista on mahdollista edistää niin, että samalla voidaan toteuttaa kaikki tarvittavat metsänhoidolliset toimenpiteet.

Puu- ja metsäalan vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen eivät ole kuitenkaan selviä esimerkiksi Euroopan unionissa. Suomalaiset ovatkin käyneet viime aikoina tiukkaa vääntöä EU:ssa toimialan tulevaisuuteen liittyvistä ratkaisuista. Vaikutusten esilletuonnissa on pystytty hyödyntämään Suomen puu- ja metsäalan tilastoja jopa viimeisten sadan vuoden ajalta. Jari Lepän mukaan on tärkeää, että Suomen edustajat tuovat edelleen jatkuvasti ja aktiivisesti esille näkemyksensä EU:ssa ja vahvistavat viestinsä läpimenoa.

Jari Lepän mukaan puun liikkumista pitää tulevaisuudessakin edistää. Puu- ja metsäalan kehittyminen edellyttää kuitenkin kokonaan uudenlaista ajattelua metsien käsittelyssä: jotta laatupuuta saadaan riittävästi, on erittäin tärkeää, että metsänhoitotoimenpiteet tehdään Suomessa ajallaan. Lisäksi tieverkon on oltava hyväkuntoinen sekä puu- ja metsäalan koulutus ja tutkimus riittävää ja laadukasta. Myös hirvikanta on pidettävä aisoissa.

Puutoimiala kasvuun -seminaarissa oli myös laajasti yritysten puheenvuoroja. Esityksen pitivät: Profin Oy:n, Invera Oy:n, MiseDesign NY:n ja Daavittila Oy:n edustajat. Päivän aikana esiintyi lisäksi Hirsiteollisuus ry, Oulun seudun Ammattiopisto ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu sekä Utajärven Yrityspuisto Oy. Seminaarin järjestivät osittain Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama PUUTA-hanke ja Utajärven Yrityspuisto Oy.

Seminaarissa pidettyjen esitysten materiaalit:

Yrityksen kasvun keinot, Toimitusjohtaja Mikko Haapala, Profin Oy

Invera Oy:n yritystarina, Toimitusjohtaja Antti Vääräniemi, Invera Oy

Puutoimialan tilanne ja tulevaisuus Pohjois-Suomessa, Asiamies Seppo Romppainen, Hirsitaloteollisuus ry

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä, Opintopäällikkö Ville Bräysy, Oulun Seudun Ammattiopisto ja opiskelija, yrittäjä Mikko Karjalainen, MiseDesign NY

Kunnat yritystoiminnan edistäjänä, Toimitusjohtaja, yrittäjä Kaarina Daavittila, Daavittila Oy

Koneälyn mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuden liiketoimintamalleihin, Yliopistotutkija, dosentti Jouni Juntunen, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu